FIFTY FIFTY on julkaissut oman versionsa legendaarisen rock-yhtye Pink Floydin Wish You Were Here -klassikkokappaleesta.
Samannimisellä levyllä kuultu kappale ilmestyi alun perin yli viisikymmentä vuotta sitten. Englantilaisyhtyeen yhdeksättä kokopitkää albumia pidetään pitkälti myös yhtenä sen parhaista.
FIFTY FIFTY on selvinnyt muutaman vuoden takaisesta, edelleen kulissien takana jatkuvasta, oikeusdraamastaan mallikaasti. Yhtyeeseen palkattiin toissavuonna uusia jäseniä korvaamaan bändin tuolloin jättäneitä esiintyjiä ja uudistunut kokoonpano on jatkanut yhtyeen tarinaa menestyksekkäästi.
Lähde: YouTube
