New Jeans -yhtyeestä tuttu Danielle on saanut kenkää ryhmää manageroivalta Adorilta ja siten myös yhtyeestä, Ador ilmoittaa.
Yhtiö kertoi samalla Hannin paluusta palkkalistoille sekä käynnissä olevissa keskusteluistaan Minjin mukaan saamiseksi.
- Daniellen tapauksessa olemme todenneet, että hänen on vaikeaa työskennellä jatkossa kanssamme. Siksi olemme ilmoittaneet hänelle sopimuksemme purkamisesta. Tarkoituksenamme on lisäksi asettaa eräs hänen perheenjäsenistään, sekä entinen toimitusjohtajamme Min Hee Jin, jotka ovat vahvasti vastuussa New Jeans ‑kiistasta ja yhtyeen paluun pitkittymisestä, oikeuden eteen, Adorilta kerrotaan.
Adorin haluna on aktivoida New Jeans uudelleen niin nopeasti, kuin on suinkaan mahdollista. Yhtye on ollut tauolla vuodesta 2024, jolloin yhtyeen jäsenet ja levy-yhtiön entinen toimitusjohtaja asettuivat emoyhtiötään vastaan.
Lähde: Korea JoongAng Daily
