Aespa on julkaissut toisen kokonaisen albuminsa Lemonaden, jonka samannimiselle pääsinkulle on julkaistu nyt myös musiikkivideo.
Yhtye otti hieman etumatkaa julkaisuun jo toissaviikolla WDA-kappaleellaan, mutta nyt kuultavissa on sen ja uuden sinkun lisäksi myös yhdeksän muuta kappaletta.
Levyllä kuullaan vierailevina artisteina G‑Dragonin lisäksi myös Ty Dolla $ign sekä Becky G, joka on mukana Lemonaden vaihtoehtoisella versiolla.
Lähde: SM
