Billlie on julkaissut ensimmäisen kokopitkän albuminsa the collective soul and unconscious: chapter two. Levy on jatkoa yhtyeen neljä vuotta sitten julkaistulle minialbumille.
Levyn kärkisinkku ZAP sai samalla eeppisen musiikkivideon, joka kerää somessa jo ylistystä.
Mystic Storyn edustaman yhtyeen viimeisimmästä albumijulkaisusta on jo miltei kaksi vuotta, mikä osaltaan nostattaa tunnelmaa entistä korkeammalle.
Kaksitoistakappaleinen albumi on jo käynyt tänään toimituksemme kuuntelussa ja totesimme sen oikein päteväksi.
Yhtye julkaisi viime viikolla myös tanssivideon albumilta niin ikään löytyvälle WORK-kappaleelle. Voit tutustua siihen tarkemmin täältä.
Lähde: Mystic Story
